Siirry pääsisältöön

Tammikuu 2024: Omavaraisuus blogissa kirjoitusten ensimmäinen postaus

TAMMIKUU 2024

Julkaisu kuukauden ensimmäisenä SUNNUNTAINA klo 9.00.

Ja minä olen tietysti myöhässä. Se johtuu siitä, etten ole vieläkään opetellut blogin teknisiä ominaisuuksia. Kirjoittaminen sujuu, mutta esim. kuvien lisääminen puhelimella...? En osaa. 

Ehkäpä opin sen jossakin vaiheessa.

Ideana on kuitenkin liittyä tänä vuonna blogipostaajien joukkoon, jotka jakavat #suuntanaomavaraisuus blogipostauksia, joka kuukausi, ja näin ollen lisäämme tietoutta muidenkin aiheesta kiinnostuneiden kesken. Instagramissa voit löytää tilin @tsajut , joka on saanut minutkin houkuteltua tähän mukaan, ja hän kerääkin meidän kaikkien mukana blogipostaukset yhteiseen paikkaan Facebookissa. 

Aloitamme vuoden 2024 perinteisellä postauksella, jossa jaamme suunnitelmiamme ja puutarhahaaveitamme. Laitetaan siis yhdessä pystyyn upea blogivuoden aloitus ja kerrotaan miten valmistaudumme tulevaan kasvukauteen ja inspiroidutaan toistemme ideoista!

Vuoden 2024 suunnitelmat ja esittely:

Olen 43 vuotias pikkulapsiperheen äiti Mäntsälästä. (Voiko sanoa pikkulapsiperheen äiti, jos vanhin lapsista on 23 vuotias ja nuorin on 3 vuotias?) Joka tapauksessa minulla on 5 omaa ja 4 bonuslasta, ja arkemme on sen mukaista. 

Olen asunut Mäntsälässä nyt 2 vuotta, ja kaikki omavaraisteluun liittyvä on vasta alkutaipaleella. Kasvuvyöhyke kuuluu III -vyöhykkeeseen, ja on paljon opeteltavaa myös sen suhteen. Asuin aikaisemmin Vantaalla pienessä pihassa ja minulla oli lasitettu terassi ja parveke, joita pystyin hyödyntämään kasvihuoneen tavoin. Nyt minulla on iso piha 1,1ha mutta ei kasvihuonetta, eikä mitään muuta kuin ryteikköä, nurmikkoa, vanhaa peltoa ja metikköä. Suunnitelmani ovat siten hyvin hajanaiset edelleen. Olen tässä kahden vuoden aikana kasvattanut kasvilavoissa syötävää isolle perheellemme, joka ei sitten riitä mihinkään 😆. Eli suuntana on homman laajentaminen, kunhan keksin miten sen tekisin.

Tulevan kauden tavoitteet ja toiveet:

Tavoitteena olisi kasvattaa lisää juureksia ja istuttaa lisää hyötykasveja. Nyt niitä ei pihassamme juurikaan ole. Pihapiiri on vanha kyläkoulun piha, joten pari vanhaa omenapuuta löytyy, kituva raparperi, ränsistyneet viinimarjapensaat.

Toiveena on siis istuttaa lisää hedelmäpuita, marjapensaita ja monivuotisia kasveja.

Hedelmäpuita haluaisin istuttaa ainakin omena, päärynä, luumu ja kirsikkapuita. Muutama kirsikkapuukin tontilla on, mutta ne ovat täydellisen ryteikön saartamia. Pihamme on kuin 100 vuotias prinsessa Ruusunen, joka odottaa prinssin suudelmaa.

Voikohan vanhoja puita elvyttää tai siirtää parempaan paikkaan? Ainakin yritän elvytystä.

Kolme viinimarjapensasta meni viime kesänä surutta lampaiden suuhun, joten toivo niiden kohdalla on aika heikko. Kolme muuta on vielä kituliaassa kasvussa heinien, peltokorteen ja muun rikkaruohon seassa.

Yksi omenapuu on voimissaan, toinen täysin surullisessa ja sammaloituneessa kunnossa, kolmas on ryteikön keskellä, ja neljäs hädin tuskin elossa kuusien välissä. Niiden elvyttäminen olisi toiveissa.

Lisäksi haluaisin siirtää raparperin parempaan paikkaan, ja lannoittaa ja hoitaa sitä, koska sato on nyt noin 4 pikkurillin paksuista vartta.

Haluaisin oppia kasvattamaan lisää perusruokaa perheellemme, ja niin paljon että voisin oppia myös säilömään sitä talven varalle. Tällä hetkellä se on ollut lähinnä ajatuksen tasolla. Kaikki viljelykset on syöty jo ennen ensimmäisiä kovia pakkasia. 

Ennen esikasvatin, lähinnä kukkia, mutta nyt se saa vielä odottaa. Haluaisin saada ensin perusasiat pihassamme pohjalla kuntoon. Lisäksi perus arki kaikessa kiireydessään: työt, lapset, kanat, lampaat, ovat asioita jotka menevät vapaa-ajan edelle. Näin ollen joudun luopumaan kaikista intohimoisimmista haaveista, kuten esikasvata itse, kasvata, kerää sato, säilö, kerää siemenet seuraavalle keväälle. Mutta ehkä se on mahdollista joskus tulevaisuudessa. Näin ollen minulla ei ole antaa vielä vinkkiä kenellekään toiselle, joka haaveilee esikasvatuksesta.

Kasvimaan suunnitelma:

Suunnitelmani olen piirtänyt paperille, lähinnä jo siinä vaiheessa kun kaikki istutukset on tehty, että muistan mitä missäkin kasvaa. Myös ensi vuonna. Haluan toteutta viljelyissä kiertoa, jonka joudun tarkistamaan joka vuosi kirjoista, miten se menikään. Valitettavasti en osaa lisätä kuvia blogiini. En voi siis jakaa tällä hetkellä kuvia omista suunnitelmistani, mutta ehkä minä opin sen vielä joskus. 

Nyt siis haaveilen että etupihalle tulisi lisää hedelmäpuita ja marjapensaita. Ja saisin viljelylaatikoita lisää, kun kasvihuonetta ei ole aikaa vielä rakentaa.

Omat kokemukset:

Hyviä kokemuksia lavaviljelystä parina viime vuonna. Perustin lavat suoraan nurmikon päälle, koska ei ollut aikaa muuhunkaan. Käytin perus puutarhamullan alla bokashimultaa, jota olin tehnyt koko talven ajan biojätteistä. Minusta sillä on iso vaikutus kasvien selviämiseen. Ei ole ollut tuholaisia, kasvit ovat kasvaneet hyvin samoin kosteus säilyy hyvin. Saman huomion tein vanhassa pihassa. Marjat olivat isoja, pensaat ja puut terveitä, myös sisäkasvit kasvavat isoina ja terveinä bokashimullalla. Tämä näkyi parhaiten siinä, että pensasaita, joka meni viiden asunnon takapihalla, kasvoi parhaiten meillä ja yhdellä naapurilla, joka käytti bokashia. Aita myös oli vihreä hyvin pitkälle syksyyn, kun muilla lehdet olivat tippuneet ajat sitten.

Ens kesänä käytän kanalan ja lampolan pehkua, kunhan opetten miten se pitää tehdä. Bokashia ei ens vuonna tule juuri yhtään, koska lähes kaikki menee kanojen suihin mitä meille jää.

Konkreettinen kokemus:

Kiitollisena @tsajut, jonka kautta olen löytänyt useita omavaraisuus bloggaajia ja instagramtiliä. Jakamalla asioita, unelmista voi tulla totta 🩷❤️💛

#suuntanaomavaraisuus -postauksia luotsaavat Satu (www.tsajut.fi) ja Heikki (www.korkeala.fi), suuri kiitos teille molemmille ❤

Joka kuukausi omavaraisuusblogeissa kerrotaan omasta etenemisestä/haasteista (mitä tein viime kuussa, mitä teen nyt, mitä teen ennen seuraavaa postausta, tähän sitä konkretiaa) ja/tai kirjoitetaan kuukauden aiheista.

Kirjoitukset ovat ei-kaupallisia, ei- uskonnollisia, ei-poliittisia jne. Pidetään tämä keveänä hyvänmielen harrastuksena.

Muiden postaajien linkit löytyvät: https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2024/


Kommentit

  1. Ihana saada sinut joukkoomme <3

    Niiden hedelmäpuiden kanssa ei kannata hötkyillä. Meilläkin yksi on liki kokonaan ontto, mutta niin se alkoi tuottamaan satoa. Pikku hiljaa leikkaa, vähän kerrallaan. Etenkin talvileikkaus vanhoihin puihin saa olla niukka. Heinäkuun 15 päivän jälkeen kuiva, tuulinen keli ja sitten saksii taas enemmän.

    Jos omenat eivät miellytä voi niihin oksastaa uusia lajikkeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hötkyily on kyllä iso osa malttamatonta luonnettani, mutta koska arki meillä on itsessään niin täynnä, ei hötkyilyllekään löydy tällä hetkellä aikaa. Ihana elämän koulu... Olen siis pakon edessä oppinut tekemään erittäin pitkälle meneviä, ja hitaasti eteneviä suunnitelmia kasvatusasioiden suhteen. Esim. Omenapuiden hoito olisi aikaisemmin tapahtunut heti tänä keväänä ja kesänä, mutta nyt tiedän että se saattaa tapahtua ehkä noin kolmen vuoden sisällä... 😆 Ja sitten kun se tapahtuu, luulen, että kysyn apuja sinulta, joka oot jo onnistunut elvytysprojektissa!

      Oksastamisesta olen lukenut, ja sekin kiinnostaa, sillä meillä taitaa olla jokin vanha hapan omenalajike noissa kaikissa. Teen niistä omenamehua tai piirakkaa nykyisin, koska paljaaltaan ovat niin kirpeitä että naama vääntyy...

      Ja ihanaa että sain tämän blogihomman nyt alkuun. Tämä voisi toimia hyvänä muistipankkina myös itselle tulevaisuudessa.

      Saattaa olla että joudun kysymään apuja blogin asetuksiin ja toimintaan sinulta toisenkin kerran. Mutta nyt alkuun mennään tällä mitä jo osaan. 🙂 Kiitos Satu!

      Poista
    2. Ne happamat omenat voivat vaatia jälkikypsytystä eli keräämistä ja säilyttämistä juuri ja juuri plussalla olevassa tilassa. Kannattaa myös hyödyntää mehustamoa, he voivat lisätä mehuun sokeria, jos lopputulos on enemmän hapahkoa siideriainesta kuin mehua.

      Poista
    3. Tuo olikin uusi tieto. Meillä on kylmäeteinen, jossa omput voisivat kypsyä rauhassa lisää. Ensi syksynä menee heti kokelluun tämä niksi! Olisi ihana tietää mikä lajike on kyseessä, niin voisi ymmärtää siitä lisää. Omppumehu on onnistunut hyvin Marttojen ohjeella parina vuonna. Itse tykkään mieluummin happamasta kuin makeasta, joten se ei mehussa niin haittaa. Ja nyt muuten onnistuu kommentointi täällä taas, kun vaihdoin kokonaan nettiselainta.😄

      Poista
  2. Minä olen harjannut jäkälää ja sammalta mökin vanhoista omenapuista, mutta hiljattain luin jutun, jonka mukaan niin ei pidä tehdä. Jäkälässä ja sammaleessa pesii jotain hyödyllisiä otuksia. Hyvä, minä haluan nyt uskoa niin, sillä se harjaaminen on todella hankalaa. Hedelmäpuiden haasteena ovat myyrät, rusakot ja kauriit. Hyvä, jos teillä on säästynyt joitakin puita, uudetkin saattavat säästyä. Vanhan pihan kanssa on hyvä edetä hitaasti, siltä saattaa löytyä vanhaa kasvillisuutta, joka herää eloon kun se saa valoa ryteikköjen raivaamisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole toiminut kommentointi useaan viikkoon, mutta nyt sain sen jälleen toimimaan vaihtamalla nettiselainta. Pahoittelen siis pitkään kestänyttä vastausta kommenttiisi.

      Minäkin olen kuullut sammaleen hyödyistä, joten saa jäädä puiden pintaan meilläkin. Hieman olen täysin kuivia karahkoja jo leikellyt pikkuhiljaa pois.

      Myyriä ei meillä ole näkynyt, eikä kauriita, mutta jäniksiä/rusakoita kyllä. Toki kissat talossa pitävät huolen etteivät kovin paljon pihassa pyöri näkyvillä.

      En mitenkään malttaisi odotella että mitä kaikkea tuolla ryteikössä uinuu. Ainakin on löytynyt monivuotisia kukkia, joka on ihanaa sekin. Ja kivillä reunustettuja kohollaan olevia kohtia, joka nyt on täynnä ryteikköä ja pitkää heinää, mutta oleta että niilläkin on ollut joskus jokin tarkoitus tässä pihassa. Vanhat pihat ovat ihania. Niissä on kertomattomia tarinoita sisällään, joita voi vain arvailla, mutta jotka pikkuhiljaa myös paljastavat paloja menneisyydestä ja sen ajan elämästä. Se on ihanaa.

      Poista
  3. Nyt vasta huomasin blogisi, tervetuloa joukkoon ja oli kiva lukea tämä esittely! Meillä ollaan osittain aika samankaltaisessa tilanteessa, muutettiin maatilalle loppukesästä ja neljä 7kk-8vuotta ikäistä lasta pyörii mukana. Omavaraisuuspolulla ollaan siis vasta ihan alussa, toki tiettyjä taitoja tulee siitä että ollaan puolison kanssa molemmat maatiloilla kasvettua😊 Mutta paljon opeteltava ja kokeiltava ja pohdittavaa meilläkin edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja terveisin siis Tillintilan Anna, en pystynyt vaihtamaan nimeä ja tuolla tilillä näkyy ehkä vain ikivanha blogi 😁

      Poista
    2. Hei Anna! Kiva kun löysit tilini. Minä tosissaan vasta aloittelen blogin kirjoittelua. Mutta siis tarkoitus on pitää tätä juuri omavaraistelun näkökulmasta vähän niin kuin itsellekin päiväkirjana. On tässä tosissaan paljon mitä haluaisi vielä tehdä, ja nimenomaan malttaa mieli, ettei kaikkea voi tehdä kerralla 😁

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helmikuu 2024: Omavaraisuus blogeissa: Niksit

Omavaraisuus blogeissa helmikuun 2024 kirjoitus: Niksit  Vinkkejä omavaraisempaan elämään!  Mitkä ovat parhaat niksit ja käytännön vinkit, joilla olet tehnyt pihasta, varastosta/navetasta  ja kodista mahdollisimman omavaraisia?  Huomatkaa, että olen oppinut laittamaan kuvan postaukseen. 😅  Kiitos ohjeista @tsajut. Tämä kuva on meiltä Purolasta, ja lisää kuvia meiltä voit löytää Instagramissa ja Facebookissa @purolankylakoulu1933 . 🙂☀️🥰 Sen sijaan julkaisun ajastaminen kännykällä on vielä epäselvää, jonka vuoksi olen tällä kertaa etuajassa julkaisuni kanssa. Lupaan opetella tämän seuraavaa kertaa varten. 🫠 Sitten asiaan.  Koska olen vasta alkumatkalla omavaraisutta opettelemassa, mietin onko meillä mitään, mitä toisille voisi jakaa ns. niksien kohdalla. Ainakin voisin tuoda ajatuksiani esille, miten meillä menee ja mitä haaveita olisi tulevaisuudessa omavaraistamisen suhteen. Niksit joita tulee mieleen ja jotka ovat itselläkin alkuvaiheessa: 1. Lämmityksen ja sähkön kulutuksen omava

Blogin alku

Tämän blogin aloitus ja syy: Kaikki sai alkunsa siitä, kun törmäsin Instagramissa jonkun toisen tilipitäjän postaukseen, jossa puhuttiin omavaraisuus haasteesta. Siellä kerrottiin mahdollisuudesta osallistua #suuntanaomavaraisuus kirjoituksiin: https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-sarja/ . Siitä innostuneena kyselin lisätietoa, ja sain yhteystiedot henkilölle (@tsajut), joka ylläpitää kyseistä aihiota Facebookissa.  Olen hieman vanhanaikainen, enkä ollenkaan blogi-ihmisiä, joten pohdin kovasti voisinko sittenkään osallistua tällaiseen haasteeseen, jossa ehkä isoimpana haasteena on oman blogin perustaminen aiheen ympärille.... Sain kuitenkin kovasti kannustusta ja ohjeistusta miten helppoa blogin perustaminen olisi, joten.... Täällä sitä nyt ollaan! Katsotaan nyt miten tämä lähtee tästä alkuun.  Minulla on Instagram ja Facebooki tilit: @purolankylakoulu1933, joissa on ollut aiheena elämää nykyisessä hirsitalossamme maalla, Purolassa, Mäntsälässä. Omavaraisuus on toki haaveena monelta